maanantai 8. lokakuuta 2012

Joukkuepikashakin voittajat ja tulokset 1995 - 2012

Nykymuotoisia joukkuepikashakin Helsingin mestaruusturnauksia on pelattu vuodesta 1995 syyskaudella kerran vuodessa. Ensimmäisellä kaudella kutsuttiin kaikkien jäsenkerhojen 1-2 joukkuetta M-ryhmään sekä alemmat joukkueet 1.ryhmään. Joukkuepikashakin HM-turnauksia pelattiin myös 1950- 1960- ja 1970-luvulla, jotka kuitenkin lopetettiin. Nykyisessä Shakkikodissa kilpailu aloitettiin uudelleen nelimiehisin joukkuein, kuten joukkuepikashakin SM-turnauksissakin on ollut. Vuoteen 1999 kilpailu pelattiin peliajoilla 5+5 min ja vuodesta 2000 alkaen 3'+2"/1z. Nykyisin kilpailussa on kolme sarjatasoa M-ryhmä, A-ryhmä ja B-ryhmä. Osallistuvia joukkueita on ollut noin 40 (eli 160 pelaajaa).

M-ryhmien ikuisuustaulukko
(kaikkien M-ryhmien pisteet 1995 alkaen)


HM-JOUKKUEBLIXTIEN TULOKSET

 

1930194019501960197019951996199719981999
2000200120022003200420052006200720082009
2010201120122013201420152016201720182019

Helsingin joukkupikashakkimestarit 1995-
Shakkikoti 1995-2011
1995 MatSK
 (Kari Pulkkinen, Petri Kekki, Mikko Kivistö, Risto Lehtivaara)
1996 MatSK (Petri Kekki, Asko Hentunen, Mikko Kivistö, Risto Lehtivaara)
1997 MatSK (Kari Pulkkinen, Miikka Mäki-Uuro, Petri Kekki, Asko Hentunen)
1998 MatSK (Kari Pulkkinen, Petri Kekki, Asko Hentunen, Johan Lindstedt)
1999 Garde (Tapani Sammalvuo, Mikael Nouro, Jan Ristoja, Thomas Ristoja)
2000 MatSK (Kari Pulkkinen, Miikka Mäki-Uuro, Asko Hentunen, Sauli Tiitta)
2001 Garde (Tapani Sammalvuo, Kimmo Välkesalmi, Mikael Nouro, Thomas Ristoja)
2002 Garde (Mikael Nouro, Jan Ristoja, Thomas Ristoja, Jouni Yrjölä)
2003 Garde (Jouni Yrjölä, Jan Ristoja, Thomas Ristoja, Sami Pitkänen)
2004 HSK (Joose Norri, Juhani Sorri, Pekka Nikkanen, Jyrki Parkkinen)
2005 Velhot (Tomi Nybäck, Riku Molander, Tapani Sammalvuo, Sampsa Nyysti)
2006 Velhot (Tapani Sammalvuo, Sampsa Nyysti, Riku Molander, Timo Pääkkönen)
2007 Garde (Jan Ristoja, Eero Raaste, Thomas Ristoja, Samu Ristoja)
2008 MatSK (Kari Pulkkinen, Kari Nieminen, Mika Ebeling, Kim Räisänen)
2009 MatSK (Miikka Mäki-Uuro, Kari Pulkkinen, Mikko Kivistö, Mika Ebeling)
2010 MatSK (Mikael Agopov, Asko Hentunen, Kari Pulkkinen, Mikko Kivistö)
2011 EtVaS (Kimmo Välkesalmi, Perttu Anttila, Tero Kokkila,  Henri Koskinen)

Shakkiareena 2012-
2012 EtVaS (Perttu Anttila, Kimmo Välkesalmi, Tero Kokkila,  Henri Koskinen)

Nimenmuutoksia ja "fuusioita"
Shakkikerho Fischer (SKF) ja Schacksällskapet Caissa (Caissa) yhdistyivät SKFC:ksi 1997.
Shakkikerho Gambiitti (Gambiten) muutti nimensä Gardeksi 1998- (johon liittyivät SKFC ja Ilves).
Shakkivelhot (Velhot) muuttivat Porvooseen 2007.
Sivu päivitetty 08.10.2012 24::0 (OESZ)
(DA: Timo Munukka)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti